joulukuusi ja lahjat Tänään 23.12. on aatonaatto, päivä ennen jouluaattoa. Aatonaattona tehdään viimeiset jouluvalmistelut ja paketoidaan viimeiset lahjat. Joulu saa tulla!
Tykkäätkö sinä suklaasta? Millaisesta suklaasta sinä tykkäät? Tykkäätkö tummasta suklaasta, maitosuklaasta vai valkosuklaasta? Vai onko suklaa ihan liian makea herkku sinulle?
Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen. Kynttilätkin loistaa taas, ikkunoista katsellaan, kun lunta hiljaa putoaa.
Iltasella rakensin mä pienen seimen huoneessain, kun löysin vanhan pahvilaatikon.
Pöydään ääreen nukahdin ja vuoteeseen mut kannettiin, kun unta näin; Nyt joulu tullut on!
Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen.
Leivotaan ja siivotaan, kuusikin jo sulaa saa, kun kolme yötä enää on!
Tänään on viimeinen koulupäivä ennen joululomaa. Palaamme koulutyöhön vasta 2.1.2014. Tänään sinä saat tehdä joulukalenteria. Kerro, mitä sinä haluat sanoa luokkakaverille ennen lomaa! Minä toivon sinulle * lepoa * aikaa ystäville, perheelle tai harrastuksille * iloista mieltä. Nähdään taas tammikuussa! Muista käydä lukemassa joulukalenteria vielä neljä kertaa tämän jälkeen.
Tämän videon kuvat ovat melkein kuin satua. Kaikkien ihmisten joulu ei ole samanlainen. Kuitenkin joulu on perinteinen juhla ja monet suomalaiset tekevät samoja asioita kuin videon ihmiset: he syövät hyvin, pelaavat ja leikkivät, käyvät joulusaunassa, koristelevat kodin ja odottavat joulupukkia.
Pari päivää sitten kirjoitin tontuista. Muistatko, mikä on tontun työ? Tonttu seuraa, ovatko lapset kilttejä vai tuhmia ennen joulua. Tontuista lauletaan myös tässä laulussa:
Joulupukki matkaan jo käy Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa. Joulupukki matkaan jo käy. Nyt nimien kirjaan merkitään taas: tuhma vai kiltti, ajatelkaas! Joulupukki matkaan jo käy.
Taas pienet tontut liikkuu ja muistiin merkitsee, niin joulupukki tietää saa, kuka lahjat ansaitsee. Siis: Ei itkeä saa, ei meluta saa, sopu on paljon mukavampaa. Joulupukki matkaan jo käy.
Ken lelut nuo saa, ken pelit nuo saa? Monta on pientä odottajaa. Joulupukki matkaan jo käy. Hän nuketkin hienot tytöille tuo, pojille autot upeat nuo. Joulupukki matkaan jo käy.
Ja kohta luona kuusen taas juhlaa viettää voi, taas lahjakääröt aukaistaan ja joululaulut soi. Siis: Ei itkeä saa, ei meluta saa, tonttu voi tulla ikkunan taa. Joulupukki matkaan jo käy.
Televisio-ohjelmat ovat hyvä tapa harjoitella suomen kielen kuuntelua. Esimerkiksi luonto-ohjelmissa on usein kertoja. Kertoja puhuu melko hitaasti ja selkeästi. Myös kuvat auttavat ymmärtämään puhetta. Luontohetki-ohjelmaa on mukava katsoa. Ohjelma on sopivan lyhyt (noin 25 minuuttia) ja aihe on mielenkiintoinen. Katso ja kerro, mitä mieltä olet ohjelmasta: http://areena.yle.fi/tv/2075698
tonttu Tontut kuuluvat jouluun. Tarina kertoo, että ennen joulua tontut kurkistelevat ikkunoiden takana ja seuraavat, ovatko lapset kilttejä vai tuhmia. Tonttu kertoo joulupukille, kuka on kiltti ja kuka on tuhma. Joulupukki antaa joululahjoja vain kilteille lapsille. Usein kun joulupukki jouluaattona astuu sisään taloon, hän vielä kysyy talonväeltä: "Onko täällä kilttejä lapsia?" Jos tonttu on tehnyt työnsä hyvin, joulupukki tietysti jo tietää vastauksen. Tontut eivät vain kurkistele ikkunoista ja seuraa lapsia. Heidän täytyy myös auttaa joulupukkia lahjojen tekemisessä. Jotkut sadut väittävät, että tonttu on joulupukin apuri eli työntekijä. Toiset sadut kertovat, että tontut ovat joulupukin lapsia. Yhteistä kaikille saduille taitaa olla joulutontun asu ja koko: tontulla on punainen tonttulakki päässä ja hän on todella pieni.
Tänään on Lucian päivä. Alkujaan se oli katolisen kirkon juhla. Nykyään ihmiset juhlivat Lucian päivää myös Suomessa. Lucian päivänä juhlivat erityisesti suomenruotsalaiset. Suomenruotsalainen on suomalainen ihminen, jonka äidinkieli on ruotsin kieli. Monet koulut ja päiväkodit viettävät Lucian päivää. Suomessa Lucia-neito kruunataan Helsingin Tuomiokirkossa. Hän saa kynttiläkruunun. Kynttiläkruunu tuo valoa pimeään vuodenaikaan. Lucia-neito lähtee kirkosta ja kulkee kaupungin läpi. Hänen mukanaan tulee kulkue. Lucia-neito ja kulkue laulavat yhdessä Santa Lucia -laulua. He laulavat kirkossa, kaupungilla, sairaaloissa, vanhainkodeissa, päiväkodeissa ja monessa muussa paikassa.
Videolla on ruotsalainen Lucia-neito. Laulu on sama myös Suomessa.
kynttilä Joulukuussa palavat monet kynttilät: itsenäisyyspäivänä sytytetään kaksi sinivalkoista kynttilää ikkunalaudalle, punaiset ja valkoiset kynttilät tai pienet tuikut koristavat koteja, terassit ja parvekkeet saavat valoa lyhdyistä. Joulun aikaan ihmiset vievät kynttilöitä hautausmaille. Kiireisen päivän jälkeen on hyvä rauhoittua. Mieli lepää, kun katselee kynttilän liekkiä
Monien vuosien ajan Kylli-täti kertoi ja piirsi tarinoita televisiossa aina joulun aikaan. Lapset ja aikuiset pitivät Kylli-tädistä. Kylli-tädin oikea nimi oli Kylli Koski. Hän oli taiteilija. Hän kuoli jo vuonna 1997, mutta uskon, että monet suomalaiset muistavat yhä Kylli-tädin ja Kylli-tädin tarinat. Haluatko katsella ja kuunnella Kylli-tätiä? Paina linnkiä: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kylli-tadin_joulukalenteri_712_43800.html#media=43803
Monet internet-sivut tarjoavat joulukalenterin. Yksi hauska ja mielenkiintoinen (ja hyvä tapa opiskella suomen kieltä) on Papunetin joulukalenteri. Käy katsomassa: http://papunet.net/joulukalenteri/.
Laulut ovat hyvä tapa opiskella suomea. Sanat on helpompi muistaa, kun samalla kuulee musiikin. Joululaulut ovat osa joulua ja joulun odotusta. Joulukuussa kuulet joululauluja joka paikassa: kaupassa, bussissa, kaupungilla...
Onko Joulumaa-laulu sinulle tuttu? Voit kuunnella sen ja laulaa mukana, jos tahdot!
"Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy;
Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy.
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa,
Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa.
Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta.
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!
Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista,
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan,
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!
Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta,
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä.
Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä,
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha -
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha."
Suomalaiset lähettävät joka vuosi noin 50 miljoonaa joulukorttia. Tänä vuonna joulukortit täytyy lähettää viimeistään 13.12. Lähetätkö sinä joulukortteja? Kenelle? Läheiset ystävät ja sukulaiset saavat kortin minulta. Jos olen ahkera, askartelen itse joulukortit. Jos minulla ei ole aikaa askarrella, ostan valmiit kortit kaupasta tai postista. Mikä on kaunein kortti? Miksi? Kommentoi.
On tärkeää tietää, mitä tapahtuu ulkomailla ja Suomessa. Joskus suomenkieliset uutiset ovat vaikeita ymmärtää. Televisiossa ja radiossa uutisankkurit puhuvat melko nopeasti. Joskus sanomalehden uutiset käyttävät vaikeita sanoja. Lukija ei ymmärrä tekstiä helposti.
Haluatko silti tietää, mitä suomalaiset uutiset kertovat juuri tänään? Minä suosittelen, että luet ja kuuntelet Selkouutiset. Ne antavat paljon tietoa.
(kuva: studio Tolvanen) Joulukuu on oikea juhlakuukausi suomalaisille. Monet ihmiset ostavat joulukalenterin. Joulukalenteri alkaa 1.12. ja loppuu jouluaattona 24.12. Joka päivä saa avata yhden luukun. Luukun takana voi olla kuva, suklaata tai pieni lahja. Myös tässä blogissa alkaa joulukalenteri tänään 1.12.2013. Voit ajatella, että blogin joulukalenteri tuo joka päivä pienen lahjan sinulle. Lahja voi olla esimerkiksi kuva, lyhyt teksti, pieni video, idea suomen kielen opiskelun avuksi. Ensimmäisen luukun takana on tämän tekstin yläpuolella oleva kuva. Mitä näet kuvassa? Mihin joulupukki menee? Mistä joulupukki tulee?