Koira on tosi tavallinen kotieläin Suomessa. Monella perheellä on koira tai kissa. Onko ihmisillä sinun kotimaassa kotieläimiä? Mikä on tavallinen kotieläin sinun kotimaassa?
Näissä lauluissa on paljon paikallissijoja. Se tarkoittaa, että monet sanat vastaavat kysymykseen mihin, missä, mistä tai kenelle, kenellä, keneltä.
IHME JA KUMMA
Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa. Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet, pupulla ja oravalla turkit pehmoiset.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
Muurahaiset aina rakentaa ja rakentaa, vaan eivätkö ne koskaan valmihiksi saa?
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
Matkamies käy rantaan lammen vettä juodakseen, niin peilikuva katsoo alta tyynen veen.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
Mitenkähän lumpeet kelluu veden pinnalla, ja yhtä kevyt korento on niiden rinnalla?
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
Kalat asuu vedessä ja kuu ja tähdet taivaalla, mut lapset voivat purjehtia unilaivalla.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
(san. Marjatta Pokela - Pirkko Koskimies)
TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA
Täällä Pohjantähden alla, korkeimmalla kukkulalla
katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan.
Täällä Pohjantähden alla, taivas täyttyy purppuralla,
siitä suojakseni peiton minä itselleni saan.
Ja alla Pohjantähden
minä tulen, minä lähden.
Ja vain Pohjantähden nähden
itken vuokses kyyneleen.
Täällä Pohjantähden alla, murheita on laulajalla,
täällä kuu kumoittava on myös alakuloinen.
Täällä Pohjantähden alla, hiipii sieluun asti halla,
ja tunteet tappamalla, rikki repii sydämen.
Ja alla Pohjantähden
minä tulen, minä lähden
Ja vain Pohjantähden nähden,
itken vuokses kyyneleen.
Täällä Pohjantähden alla, korkeimmalla kukkulalla,
katson kauas kaukaisuuteen,
tulet uniin uudestaan.
Täällä Pohjantähden alla, taivas täyttyy purppuralla,
siitä suojakseni peiton minä itselleni saan.
Ja alla Pohjantähden
minä tulen, minä lähden.
Ja vain Pohjantähden nähden,
itken vuokses kyyneleen.
Ja alla Pohjantähden
minä tulen, minä lähden.
Ja vain Pohjantähden nähden,
itken vuokses kyyneleen.
(san. Turkka Mali)
MAGDALEENAN LAULU
Magdaleena on pikkuinen tyttö,
jolla on kutonen laulussa.
Magdaleenalla sukka on rikki
ja suussa yhdeksän hammasta.
Sukat on sillä makkaralla
ja lentää se päivänkakkaralla
ja kylpee yhdeksän pilven alla
ja pupuja sillä on pöydän alla
ja perhonen korvanlehdellä.
Ja sukat on sillä makkaralla
ja lentää se päivänkakkaralla
ja kylpee yhdeksän pilven alla
ja pupuja sillä on pöydän alla
ja perhonen korvanlehdellä.
Magdaleena pihalla leikkii nallekarhujen seurassa.
Ja arvatkaapas, missä se nukkuu?
Tietenkin äitinsä taskussa!
TYKKÄÄN SUSTA NIIN ETTÄ HALKEEN
Puistossa penkki, penkillä poika,
vieressä tyttö ja hiljaisuus.
Puhua ois hyvä,
mut sanat niin kuin pähkinä kurkkuun takertuu.
Palelevat sormet toistensa lomaan,
arkana purkalta maistuva suu.
Laukkaava sydän ja totinen on poika,
kun kumartuu ja kuiskaten lausuu:
Mä tykkään susta, niin että halkeen.
Mä tykkään susta, niin että halkeen.
Ruuhkassa auto, autossa ratti
ja elämisen pyörteissä uurtuneet
kädet, jotka ohjaa vakavin ottein ja jälkeen vuosikymmenten
muistavat penkin,
muistavat tytön,
muistavat sanat, jotka lausuttiin.
Voi kunpa vielä,
voi kunpa joku
tulisi ja sanoisi niin.
Mä tykkään susta, niin että halkeen.
Mä tykkään susta, niin että halkeen.
Mä tykkään susta, niin että halkeen.
Mä tykkään susta, niin että halkeen.
Ja jossain on aina puisto ja penkki,
tyttö ja poika ja hiljaisuus.
Puhua ois hyvä, mut sanat niin kuin pähkinä kurkkuun takertuu.
Mä tykkään susta, niin että halkeen.
Mä tykkään susta, niin että halkeen.
