Joka
vuosi Lehtiset viettävät joulua samalla tavalla.
Aatonaattona
23.12. isä kantaa joulukuusen sisään. Lapset koristelevat kuusen
yhdessä ja lopuksi isä tai äiti laittaa tähden kuusen latvaan.
Aatonaattona perhe leipoo yhdessä joulutortut. Joulutortun keskelle
tulee luumuhilloa ja päälle tomusokeria. Kun tortut ovat valmiita,
äiti laittaa kinkun uuniin. Kinkku on uunissa melkein koko yön.
Kun
lapset nukkuvat, vanhemmat paketoivat viimeiset lahjat. Lahjat
odottavat kuusen alla aattoiltaa.
Jouluaattona
24.12. koko perhe herää aikaisin. Aamulla Lehtiset syövät
riisipuuroa ja sekahedelmäkiisseliä. Sitten isä ja lapset istuvat
autoon ja ajavat mummon luo. He hakevat mummon kylään. Mummo
viettää joulua yhdessä Lehtisen perheen kanssa. Äiti jää
kotiin. Hän kuuntelee joululauluja ja katsoo televisiosta
joulurauhanjulistusta.
Kun
isä, lapset ja mummo ovat kotona, on aika mennä saunaan. Saunan
jälkeen koko perhe juo joulukahvit. Oikeasti vain äiti ja mummo
juovat kahvia. Muut haluavat glögiä. Kahvin ja glögin kanssa
Lehtiset syövät monta joulutorttua ja piparkakkua.
Lapset,
Katri, Mikko ja Matti, menevät ulos joulukahvin jälkeen. He tekevät
lumiukon kerrostalon pihalle. Mikko hakee sisältä porkkanan.
Porkkana on lumiukon nenä.
Sillä
aikaa kun lapset ovat ulkona, aikuiset kattavat joulupöydän. Mummo
lämmittää uunissa peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkoa. Isä
leikkaa kinkkua ja tekee rosollin. Isä ottaa jääkaapista sinapin.
Isällä on oma salainen sinappiresepti. Äiti nostaa pöytään
savukalaa ja graavilohta, salaattia, herneitä, perunaa ja limppua.
Joulupöydässä on myös karjalanpaistia. Isä on kotoisin
Itä-Suomesta. Itä-Suomessa joulupöydässä on aina
karjalanpaistia.
Lehtisen
perheessä jouluateria on vuoden tärkein ateria. Kaikki istuvat
yhdessä pöytään. Heillä on juhlavaatteet ja kynttilät palavat
pöydän keskellä. Nemo-koira makaa pöydän alla ja odottaa
makupalaa.
Jouluaterian
jälkeen tulee joulupukki. Joulupukki kysyy ovella: ”Onko täällä
kilttejä lapsia?” Katri ei usko joulupukkiin, mutta pojat uskovat.
Mikko ja Matti jännittävät joulupukkia vähän. Onneksi joulupukki
on kiltti ja jakaa lahjat heti. Lapset saavat monta, monta lahjaa.
Aikuiset saavat vain pari lahjaa jokainen.
Illalla
lapset leikkivät ja syövät suklaata. Aikuiset käyvät
hautausmaalla. He sytyttävät kynttilät läheisten haudoille ja
kävelevät hautausmaalla. Hautausmaa on kaunis, siellä on oikea
kynttilämeri. Joulukirkko alkaa keskiyöllä. Isä lähtee kotiin,
mutta mummo ja äiti menevät kirkkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti